keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Tarina VIII

 Olin rippikoululeirin isosena, heti oman rippikesän jälkeisenä kesinä, kolme kertaa. Tämä tapahtui toisena vuonna eli 1985 (Sus' oli kiltti pikku partiolainen, joka aloitteli rocktähden uraansa vuosina 1982-86).

Oli leirin jotain kolmas,tai neljäs päivä, ja eräs isoskaveri jonka kanssa olin perustanut ensimmäisen orkesterini The Eh -ksi nimetyn  rockpläjäyksen, (kerron lopussa mistä nimi tulee... ;) toi innosissaan c-kasetin jolle oli äänittänyt uuden julkaisun: - Nyt on jätkät niin kova rokkikone että huh!! Kaveri oli niin läkähdyksissä juostuaan rantasaunalle, missä isoset chillaili, kun pappi ja diakoni piti jotain raamatulla päähän lyömistä, lempeällä otteella tosin), mutta kuitenkin.. .

Laittoi kasetin mankkaan (jonneille tiedoksi että kasarilla oli mankat eli kannettavat kasettisoittimet, jenkeissä boomboxit, isommat vaati voimaa kun pattereita (sen ajan ainoita akkuja) meni 12 isoa AAA paristoa) ja sieltä alkoi tuutata jyrää, -Tää on suomalainen bändi, Kouvolasta, kuunnelkaa! väänsi täysille:


Peer Gûnt - I Don't Wanna Be a Rock'n'rollstar
(just wanna play my honky quitar!!)

Olen aina ollut sekoitus liiallista, turhaa älykkyyttä (turha huono sana, käyttämättömyys se sitä turhautuneisuutta luo), ja älyttömän hurjasti tuntevaa femiiniä joiden yhdistelmänä kaikki kokemukset tuntuu paljon "isommilta" kuin keskiverrosti ihmisellä. 

Tuo oli tuossa iässä tasoo kymppi plus, jäänyt ne ensihetket aina kertosäkeen loppuun asti, mieleen. Muistan ihmisten asunnot, meuhkaamisen, innostumisen... . ,

Siisti muisto!


Niin se loppu, eli The Eh -yhtyeen nimen tarina, tulee Motörheadin jonkun levyn sisäpussin sarjakuvan englantilaisesta ilmaisusta suomalaisille sanoille ..öö..mmm...miten sen tyhjän täyttää kukin. Ehkä maiilman tynmin idea ja meni vielä läpi, ei mitään arv.kykyä alle 15-vuotiaana. Toinen oli oma The Horse & Flyin' Bananas jonka loppu putosi, tietty. Olisi pitänyt jättää tuo Flyin' Bananas, Monty Pythonin ja Going Bananas -eli- Mennään hulluiksi!-suomennoksen -yhdistelmä. 


Siksi ne paskoja olikin, kun vain sanoi jotain ja kelpasi, nykyäänhän ne nimet ja sen sellaiset, on mitä hinkkaa, niiden pitää toimia, olla osa tarinaa eikä irrallinen reikäpäisyys. Juusto-!!


SUS'LAUMA, Sus'lauma, sus'lauma (jälkimmäinen toimii paremmin), äh, ei natsaa kirjoitettuna, pitää tehdä logo, tai teettää, delegointi on "himmelipään" suurin työ:D TheKoirapuri jää varastoon.. .

Lienee lopullinen mun bändin nimi. Jos ja kun jään pois, voivat jatkaa the Laumana, kuten The Band, tai The Agents. Teen projektin (kerron myöh), saan vähän hilloa jopa, poistun Lappiin, jonnekin sinne, tarkempia voi udella tapaamiltaan elukoilta... kirjoitan kirjoja ja ulvon susien kanssa. Mitä vanhempi, sen varmempi Ihmisyyden isosta kuvasta, alkavat vain  yksilöt käydä niin tylsiksi, ennen kaikkea laiskoiksi korjaamaan vikojaan, ja muuta sen sellaista ihmiskunnan huonoimmista puolista, vallanhimo, rahankeruu, tavarataivaan rakentelu..pyh!

Hiihdä ihminen jos tykkäät, ei silti tarvitse varustautua kuin huippu-urheilija ihan vain näyttääkseen et' on niin paljon pätäkkää ettei paskalle taivu!, ja loput aikaa pelkää että kurssit putoo, asunnot vallataan, kaikkea sitä mitä sinulla on..haluaa viereisessä nukkumalähiössä tuhannet tuhannet!! Kymmenet, nukkuu huonosti siellä vartijoiden keskellä, rikkaiden asuma-alueella. Äh, aloin saarnaamaan, pois... .

Vähän hyvää korvaukseksi niistä vuosista, kun muut maksoi veroja, ja minä vain työttömäilin.  Jää aina joukko ihmisiä sivuun tuollaisista isoista miinuksista, kapitalismin  paskin puoli.


Teenpä postauksen nimeltään Aknestik. Niin juuri, mikä ihmeen ... öö ... ihovoidepuikko??? Huomiseksi heti, olkaa hyveä! 



Keskiviikko on pikku-lauantai, ja ei kun selitämään ulkomaalaiselle, -tä?? 

Suomen kieli toimii!, ja POH-vieraana oli etymologi, eli sananselittäjä, sen alkuperän etsijä. 

Oli hyvä jakso.



Sus'




Sus'lauma soittaa kaksi Pöllön biisiä,
Hullut Unelmat, ja  Juokse Villi Lapsi!

Ajattelin et jos sinkun, Pöllö Goalle Talveksi -rahat 
Petri Tiilelle, Teosto r.y.ltä, 
jos sinkku menee läpi radiossa, tv-ssä.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Määrittelen oman asemani asteikolla maskuliinisuus-femiiniys. Mutsilta sain kovuutta ja isätä herkkyyttää, ikään kuin toisin päin ne mallit. Ja ole miehenä siinä fifti - fifti eli ymmärrän naisia helpommin kuin tavan keijo, tosin se johtuu miettimisestä mut siitäkin että miltä jokin asia tuntt, s edellä naiset tulkkaa, miehet taas et kuinka ratkotaa. Putket toisilla, toisilla leimahdukset minulla vähän kaikkea... .

      Poista
    2. Sanoi, että kerrot lopussa, mistä nimi tulee. En ymmärtänyt. Tuon kyllä, että olet omasta mielestäsi erilainen kuin muut. Mutta bändin nimi. Ja ihan vain omana mielipiteenäni: ihmisiä on monenlaisia, myös miehiä ja naisia, monenlaisia.

      Poista
    3. Unohdin selityksen, lisätty.

      Poista
  2. Aaa,, taidan tietää ton aknestik jutun. Eikä oo mikää finnipuikko. Itse en kauheasti peer gynttiin tutustunut mutta iskä kyllä. Sanoi että loistavaa musaa. Ja ehkä maailman paras baaribändi. Bad Boys Are Here.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopulta se on vain sitä, baarirock-musaa mut iha jees, useimmissa trioissa klikkaa laulajan kohdalla, kun eivät viitsi, yksi huutaa jo, antaa sen huutaa vaikka huonosti laulaakin;DD Pullonkaula mielestäni monessa jutussa, kehno ulina.

      Bäksiit öf än träns-äääääämmm!! di-di-dii!!

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)