torstai 30. heinäkuuta 2020

Mamamuuri ja muuta ihmeellistäin

Batman heilauttaa viittansa esiin!


Portland, USA. Mielenosoittajien (Black lives  Matter) ja poliisien  väliin on aktivoitunut iso joukko äitejä jotka kaasunaamareissaan ottavat toisiaan käsistä muodostaen muurin. Kansalaisaktivismia parhaimmillaan. Eräs mielenosoittaja kertoo että pippuri- ja kaasusumutteiden ampuminen on vähentynyt kymmenekseen kun nämä, suurilta osin valkoihoiset, naiset ovat asettuneet osapuolten väliin. Jutussa pohditaan myös onko etuoikeutettujen ihmisten protesti vain oamn syyllisyydentunnon vaientamista. Ehkä sitäkin mutta jotain on tapahduttava tai USA yksinkertaisesti hajoaa palasiksi. minua se ei harmittaisi yhtään, heidän maailmankuvansa rajoittuu yleensä max 50 mailin päähän ja silti ovat maailman poliiseja ynnä talouselämän suurimpia vaikuttajia. Kuinka voi luottaa kansakuntaan joka valitsee johtajakseen D. Trumpin???? Tai antaa CIAn huseerata maailmalla miten tahtoo?? (suosittelen luettavaksi Tim Weinerin CIAn historia, todellisuus on aina tarua ihmeellisempää)


Illan hämärtyessä bilehileet heräävät.


Ruotsalaisessa poliisiyhteisössä on kyllä muutamaia ylen tyhmiä toimijoita. Hakematta tulee mieleen kuinka tössivät Palmen murhajutun joten 35v murhan jälkeen ei edelleenkään tiedetä kuka saletisti tappoi pääministerin. Jutussa tehtiin karkeita virheitä ihan alkumetreiltä asti.

Veljesten, ikää tuolloin 4- ja 7-vuotta, epäiltiin murhanneen leikkitoverinsa ja poliisisedät saivatkin painostamalla!! ja uhkailemalla!!! pojat tunnustamaan murhan. Noh, eipä siten mennyt ihan niin... . Pojat vapautettiin epäilyistä, joo, mutta miksi vitussa siihen meni 20 vuotta???? 

Lapsuus pilalla (tuolla menee ne murhaajat), ei varmaan ollut hirveästi kavereita kun kaikki tiesi että heitä epäillää leikkitoverin murhaamisesta??? Vittu että pistää vihaksi ja viimeinen käänne on että eivät saa mitään korvauksia kärsimyksistään koska oikeuskanslerin mukaan asia on vanhentunut!!! 

Voi hyvä luoja noita sveamamman poikia joista poliiseja tuli. Ja koska ruotsalaiset poliisisarjat ovat suosittuja, ja niissä on aina fiksu kyttä joka ratkaisee rikokset niin kai se sitten vaikuttaa siihen kuinka näitä tosielämän tapauksia arvostelee, Vaan silti nämä muutamat todella pahat mokat ovat profiloineet heidät..   lähinnä naurunalaisiksi,

Lihansyöjäkasvien viikkokokous


Ai saatana kun olen tyytyväinen;DD Nimittäin siihen ettei mulla ole autoa! Ylihuomenna nousee polttoainevero ja pian gasolino maksaa pari euroa litralta, ajele siinä sitten hupia.. . 

Vielä pahempihan tietty on jos on pakko ajaa, lapsiperhe ja maaseutukoti on yhtäkuin pakkoautoilu, näitä henkilöitä varmaan vähemmän naurattaa.


Tuplapää tuottaa tuplasti puhetta


Vieno - lihansyöjäkasvi

Kaino - lihansyöjäkasvi


Joku kiltti Alien 
(ne on kilttejä jos niillä ei ole silmiä,
näkökyky tekee Alienista verenhimoisen, outo juttu)



Oikein mukavaa, rauhallista ja elämäntäyteistä torstaita jokaiselle säädylle ja varsinkin säädyttömille, elämä on juhla!

Edelleen on myynnissä  Kamala Luonto -sarjikset. Tästä linkistä huuto.nettiin

Sus'



Keskeneräinen



Ozzyn ajankohtainen video - Suoraan helvetistä on tämä meno, joo!


4 kommenttia:

  1. Johan husautti hienot Husletit j yhden Susletin! Kundi käyny Kellarilla!!!!
    Amerikka kun hajois, niin tulis kertapläjäyksellä 50 kehitysmaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalifornia on yksi maailman rikkaimmista maista käsittääkseni?

      Husletti???!!!?? voi byäääh, ei saa kiusia pikku susihukkaa, nyyh...;D
      Nyt en ymmärrä mistä tuo Kellarilla käynti tulee? Raatiksella käyny viimeks 22v sit---

      Poista
  2. Kauhee kyllä tuo pikkupoikien murhaepäily. Muistan kun juttua puitiin lehdissä. ja hieman mietityttää, vaikka oisivat olleet syyllisiäkin, että onko tuonikäiset ihan syyntakeisia. Ressukat pelästyksissään tunnustaneet, kun poliisi kovistellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ole, ruotsissa kai sama kuin suomessa eli alle 15v eivät ole rikosvastuussa, tosin vanhemmat ovat rahavastuussa.
      On joo, nämä oikeudenkäyttäjien tai -laitosten ylilyönnit menee joskus todella yli.
      Ja amerikoissa ainakin istuu ihan himmee määrä syytömiä, ei ole hyvä tuo jury-systeemi, tavan pulliaisdia on niin helppo johdatella, ihme sirkusta ja juonittelua ja shöytä koko usan oikeuslaitos.
      Paljon kykyään purkavat tuomioita dna-näytteiden takia, onneksi edes säilöivät ne näytteet vaikka tekniikka laahasi jäljessä. Sviidu kun ahdistaa ajatellakin jotain 25 v tuomita ja usan linnat on neukkujen jälkeen tosi pahojapaikkoja, itseasiassa neukkulan systeemi on osin jopa parempi. tai siis Venäjä, neukkula se on ikuisesti;D

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)