maanantai 20. heinäkuuta 2020

Kuinka kuluu multa maanantai?

Kyseli Hanhivaara Kolman Naisen keulilla joskus vuonna nakki ja muusi kun Sus' armeijaa suoritti!! Juu juu, hulluunnuin myöhemmin, vielä parikymppisenä mulle uskalsi antaa RK-47n käteen, lippaassa 30 kovaa!! (eli siis oikeita luoteja, ei räkäpäitä eli puuluotteja) Täytyy myöntää että kun on sellainen ase kädessä, vääränlainen vallantunne saattaa hyvinkin olla kiehtovan tuntuista ja ihmeen voimaisaa vaan lopultahan sitä päätyisi vain poliisiavusteiseen itsemurhaan.




Minähän lukea päräytin tuossa joku vuosi sitten aiheesta 500  sivua silkkaa faktaa, C.J. Chiversin kirja alkaa 1800-luvun puolivälin gatling-konekivääristä ja kuvaa loistavasti kuinka AK-47sta tuli maailman suosituin ja kopioiduin ase, onpa tuo Mosambikin lipussakin.

Vaan tästä maanantain kuluttamisesta, kävin ruokapankissa. Sielläkin on jo koronarajoitteet purettu ja normijonotusta. Kaupungilla oli jotenkin normaalin oloista pitkästä aikaa. Saas nähdä oliko koronadraama siinä vai tuleeko lisä- eli jatko-osia: Korona2.0 Mutation has begun!! 

Viirusperkele palaa mutatoituneena varsinaiseksi khimairaksi, liittoutuu ebolan ja punataudin kanssa ja  tämä kolmipäinen hirviövirus kaataa kansaa kuin Yli-Vainio aikoinaan. Ja ensimmäisenä sen saa Trumputin!! Kärsii kaksi kk sietämättömissä tuskissa mutta ei kuole vaan palaa nöyränä mutta kaikki on liian myöhäistä: Trump poistuu valkoisesta talosta häviön kärsittyään jalkaisin ja jää roska-auton alle. Kauheaa huomata ja tunnustaa että en olekaan niin kiltti ja ihana sillä toivon oikeasti kaikkea mahdollista pahaa ja paskaa osumaan Trumpuuttinin tuulettimeen. En tykkää yhtään koko kapitalistisiasta!!





Hikiset siivut oli tuo Kolmannen Naisen levy joka kolahti kun olin armeijassa -89. Muistan käyneeni Ilokivessä heitä katsomassa ja kun istuin lavan vieressä ja Hanhivaara siinä oli stagelle menossa niin tokaisin että hyvä kun aloitatte, loppuu lomat kohta! Noh, Hanhis siitä lavalle ja 

-Hyvää iltaa hyvät naiset, herrat ja---iltalomalaiset, ei huolta, ehditte kyllä kasarmille ajoissa....

Minä ainoa koko raflassa suntikset (lomapuku) päällä=) Vaan keikka oli hyvä ja diggailen Kolmatta Naista edelleen. 

Postaukseni Luulen tehneeni... on noussut suosituimmaksi, peräti 58 sivunäyttöä, normisti niitä on jotain 20 tai alle. Joku taisi linkata, kiitos siitä sillä pidän tuosta postauksesta. Siinä on yritetty ilmaista se järkyttävä tyrmistys kun trumpuuttinin sekoilut saa aikaiseksi ihmisissä tuollaisia ihmeellisiä uskomuksia ynnä muuta. Niin kuin Possu totesi että löytyy niitä Suomestakin jotka ajattelevat että koko virus on huijausta niin toivon pahasuovasti jotta saavat paskan version taudista. Idiotismille kun on suoranaisnen iso negatiivinen seuraus niin ehkä se saa osan porukasta pitämään typerät ideansa visusti omana tietonaan. Alkaa oikeasti vituttamaan ihmisten laumasieluisuus siinä mielessä että kun joku idiootti trumpin tapaan on näkyvässä asemassa, hänen sanoillaan on presidentin painoarvo ja sitten tulee viikoittain näitä puhdistusainetta suoraan tuoneen -esiintuloja niin koko instituution arvovalta murenee ja kun jenkit on niin määrävässä asemassa talouden saralla niin  koko maailma kärsii tyhmästä jenkkipressasta. Ja samanlainen ääliö Brasiliassa, jokohan ääni kellossa muuttuu kun sairasti itse?? Tuskin, tyhmyys ja valta näyttää tällä hetkellä olevan suosikkinormi maailmassa. 
Luoja perkele mitä menit tekemään? Jos trumppi on osa suurta suunnitelmaa niin kyllä pirskatti lienee aika paska suunitelma, pyh...! (jopas innostuin, parempi rauhoittua...tai käydä varastamassa se rynkky ja.. ja.. ja.. ja.... Plääh, otan nokkikset eli päikkärit eli unoset..kroohpyyh"trumppiperkele!!..kroohpyyh)

Maanantain tekemisiin on kuulunut myös Sus'huetsien kuvaamista, tässä osa tuotannosta:


Villit ideat.


Kulmikasta menoa, käänny!!


Twiit-twiit, twiit the beat!!


-LoL, she said.


Aint gonna cry no more today. (whitesnake)


Levynkansimateriaalia.
(jos tuon keltaisen ja punaisen ottaa pois niin ihan selvää LKMää)


Naudat ovat Pyhiä!!

(liikennemerkki Intiassa, naudoilla on aina etuoikeus,
 vaikkapa sitten maata keskellä tietä 
kunnes suvaitsee liikkua jonnekin muualle)


"Ainoo kaverikin töitä sai, kuinka kuluu multa maanantai, maaa-aaa-nan-tai!! Maa-aa-nan-tai!"


Sus'


Chris Cornell olisi täyttänyt tänään 56 (kyllä nyt tuota numeroa pukkaa=) Asian kunniaksi julkaistiin tänään ennenkuulematon versio G'n'R:n Patience -biisitä, olkaatten hyvä ja taivaisiin onnea jos siellä on syntbileet, ei voi tietää...





2 kommenttia:

  1. 3. nainen on kyllä hyvä, mukava näin eteläpohojalaasena että täältäkin on jotain maineeseen nousseita (no sentään myös Lauri Tähkä, Klamydia, Sturm und Drang, ...). Onko noi kuvat siis sun tekemiä? Aika hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä askartelenpaskartelen, noita kortteja eli Sus'huetseja on kertynyt kolmen vuoden aikana joku nelisensataa, rentouttavaa puuhaa ja lopputulokset joskus aivan ällistyttäviä;D Mä kutsun niitä ajatusten varjokuviksi eli silhueteiksi ja siitä siis sus-väännös=)


      Oi, Kolmas Nainen on ikisuosikki. Järjestin ohjelma puolen joskus kasarilla Vaajakosken Kohinoiden Kohina-rockiin ja Kolman Naisen buukkasin, oli silloin vielä tuntematon, oisko ne julkaisseet sen eka levyn? hmmm..muistelen tässä asioita jostain niin kaukaa että ei nyt ihan heti osu oikeaan kansioon=)

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)