sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Joulunodotus alkaa virallisesti tänään!!

Juhannuksen Klassikoita vielä yksi:



 Wouden biisin löysin aikoinani jostain ja ihastuin välittömästi tähän rempseään kuvaukseen dagen efteristä. Olen soittanut biisin about sata kertaa, oli alusta asti trubaduurin settilistalla. Huvittavaa sinänsä että soitin akustisella kitaeralla, ja biisissähän ei ole kitaraa lainkaan. Hyvin kelpasi jengille, sai aina isot aplodit.

Se on kesäpäivän seisaus eli vuoden pisin päivä ja alkaa taas kääntyä avaruudessa seilaava maapallomme erilaiseen, pohjoisen pimentävään kulmaan. Eli siis kohden joulua, tuota juhlista jalointa. Juhannusta ei silleen ole tullut enää juhlittua vuosikausiin, selvinpäin olin niin kuin yleensä olen ollutkin.
Minä kun en tuppaa juhlia silloin kuin kaikki muut juhlii. En ole vastarannan kiiski tai muuten vain erilainen kala, asiaan on yksinkertainen selitys: uusi vuosi, vappu, juhannus, kolme takuuvarmaa juhlaa jolloin suomalaiset juovat viinaa. Liikkeellä on siis järjetön määrä ihmisiä joista osa ei yleensä käytä alkoholia paitsi näinä superjuhlapäivinä. Ja kun ottaa todella harvoin niin sehän kolahtaa kuin halolla päähän löisi ja seurauksien luonne on suurella todennäköisyydellä negatiivinen.

Amatäärien seassa juopottelu on vaarallista, ihmiset kun vapautuu estoistaan läträttyään tärpättiä pitkästä aikaa niin yleensä jonkinlaiset padot avautuvat ja normaalisti asialliset ja hyvätapaiset ihmiset saatavat muuttua aivan Hulkeiksi (se vihreä jätti sarjiksista ja leffoista). Parhaita juopottelupäiviä ovat tiistai ja torstai, silloin liikenteessä ei ole kuin ammattilaisia=)


Asiasta metsään: ihmettelen suuresti jos tämä ei ole vuoden luontokuva:





Siis tuo pienempi kuva, ei antanut laittaa varsinaista kuvaa blogger, syystä tai toisesta.. . Vaan enpä ole koskaan nähnyt että karhu ja susi noin kaveeraisivat, olisinpa ollut tuolla kojulla tuona yönä!!

Tästä linkistä  Ilta-Sanomien juttuun asiasta. Ystävyys rulettaa!!! Loveeeeeeeeeeee!!! =)


Se olisi Taku-sunnuntai vaan enpä taida jaksaa säheltää sitä nyt kasaan, kesä ei tunnu olevan kirjoittamisen aikaa ihmisille joten eipä turhaan tuhlata energiaa moiseen. Sitä nimittäin tarvitaan tulevina viikkoina kun meteorologit ovat sitä mieltä jotta helvetin esikartanon betatestaus aloitetaan Suomesta ja siksi taivaalle ei ilmesty pilviä, au saa porottaa aamusta iltaan kympillä! Tuulettimet, au-rasva ja kaikenlainen kylmään liittyvä tulee tekemään lähipäivinä kauppansa.


Jänniä kuvia tulee hakusanalla helvetti.


Kylmästä kun selviää laittamalla lisää nuttua niskaan (nuttu, ihana sana!) vaan kuumuus on ahdistavaa, varsinkin kun ei todellakaan osta mitään tuuletinta, tässä mikään rikas ole, köyhille ilmaiset tuulettimet!!

Tänään tulee TV2lta elokuva Suomen hauskin mies ja luettuani linkin jutun, odotukset ovat korkealla. Loistavia näyttelijöitä (mm. Martti Suosalo, Leena Pöysti), vähän käytetty aihe (Suomen sisällissodan vankileirit) ja tilanne jossa vankien on näyteltävä niin hyvin että kuolemantuomio muuttuisi eli näyttelevät suoraan sanoen henkensä edestä. Luvassa lienee aimo annos mustaa huumoria ja sitähän minä rakastan kuin susi poroa, mrauhnam!!


Rautainen ammattilainen, Leena Pöysti.
Olikos se Käenpesä se sarja kun tuli
viitisentoista vuotta sitten about, siitä asti
LP on ollut suosikkilistojeni yläpäässä.

Metsästä verbalistiikkaan. Jutussa palaneesta tanssilavasta, tai nuorisoseurantalosta Alavuudella oli lause jonka verbin taivutusmuoto hämmensi: ...johon talo rakentui vuonna.... Sinänsä kaunis ajatus vääntää rakentaa -sana lyyrisempään muotoon vaan se kun muuttaa silloin myös tarkoitustaan. Rakennettiin vuonna..olisi kai se normi vaan kun ilmaistaa että rakentui niin sehän tarkoittaa että talo rakensi itse itsensä, eikös vaan?
Noh, ei siitä enempää,  tuollainen pieni ja hassu tarinan poikanen=)


Hyvää joulunodotusta,


Sus'


p.s. Linkki jouluaiheiseen runoon, scrollaa alas, viimeisin.

9 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin klassikko tuo Wouden biisi, sanat alkoivat heti rullata mielessä, kun laitoin videon soimaan. Harmittavan nuorena delasi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo hyvä hitti, vähän unohdettu aarre koko orkka.. .

      Poista
  2. Jouluun on onneksi vielä pitkä aika! Tämä oli minulle aivan uusi tuttavuus ja biisi on kyllä kieltämättä ihan hauska :)

    VastaaPoista
  3. Ai niin, jouluaskartelu alkaa syyskuussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on taas, ,kynttilät täynnä puuroo!! =)

      Poista
  4. Toisilla alkaa joulunodotus ja mulla alkaa pimenevien iltojen odotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!! Ihq!1 Mietin tuossa yks päivä sua mut en muistanut edes vilua tahi kissaa joten olin vähän hukassa. Kivaa kun ...öö..kivaa? Heh ;D

      Poista
  5. Mulla taas Woude oli heti tuttu nimi, mutta tuo kappale ei. Kuuntelin vähän muita biisejään, muttei löytynyt vielä sitä minkä oon aikoinaan tiennyt. Hauskin mies meni meillä talletukseen, pitää katsoa joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika rankka pätkä mutta erittäin hyvin tehty, kannattaa katsoa. Se rankkuus tulee siitä että on tapahtunut oikeasti.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)