perjantai 19. kesäkuuta 2020

Juhannus- Classics 190620

Alter Bridge on jenkkihard rock/alt metal -orkka joka perustettiin Floridassa 2004. Platinamyyjä Creed hajosi ja Myles Kennedy liittyi solistiksi ja nimi vaihtui. Joillakin muusikoilla vain käy tuuri ja nyt AB on kuusi levyä myöhemmin lähes yhtä iso nimi. Itse ihastuin yhtyeen III -levyyn, tuntui että jokainen  biisi kolahti ja lujaa. Levy ilmestyi -10 ja kun mutsi heitti lusikan nurkkaan-12 nousi yksi biisi levyltä lohduttamaan - Alter Bridge - Wonderful life:






Tästä levystä on muodostunut kymmenen vuoden aikana minulle varsinainen klassikko johon palaan uudestaan ja uudestaan. Bändin yksi klassikko on ed levyltä Blackbird  -nimibiisi joka on loistava ns hiilaus-biisi eli ylen lohduttava ja parantava vaikutus, samoin kuin Myles Kennedyn soololevyllä oleva Love can only heal






Tällä äijällä on sellaiset keuhkot että oksat pois!! Jos hän olisi ollut mun teini-iässä levyttävä artisti niin top ykkösen paikka saattaisi olla hänen, aivan jumalainen laulaja.

8 kommenttia:

  1. Mullakin mentiin sanoituksessa ja videossa Floridaan! Tämä oli samansuuntaista menoa kuin itse kuuntelin yhdessä vaiheessa, uusi mulle ja ihan ei yhdellä kuuntelulla löytynyt idea, mutta hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut että bändin levyt aukeavat aika hitaasti mutta suosittelen jaksamaan.
      Kiitos, sitä samaa=)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Etenkin tuo Blackbird solahti hyvin tähän juhannuspäivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että löytää perille. Blackbird on kirjoitettu jostain kaverista mikä mm varasti laulajan kitaran, Myles kirjoitti huvän biisin sen sijaan että olisi suuttunut, koki empatiaa vaikka olisi voinut suuttua.

      Poista
  3. Tässäpä uusi tuttavuus. Vaatii vielä usemman kuuntelukerran tuo bändiosuus, mutta tuo Myles Kennedy kyllä kolahti. Hyvä ääni ja taidokkaasti sitä käyttää. Jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kolahtaa aina vaan lujempaa=) Viimeisin levy walk the sky oli vähän pettymys mutta kun sitä luukutti sen 50 kertaa niin alkoi avautua biisit, en tiedä mikä niissä maksaa mutta aina menee aikaa ja sit intoilee et sviidu miten upeaa shmättöä=)
      Myleksen soololevy on Year of the tiger, todella riisuttua mutta korostaa jäppisen äänivaroja. Upea ääni!!

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)