tiistai 9. kesäkuuta 2020

Se Yksi mieletön biisi!!

Huomasin tässä kerran miettiväni että musiikkivalikoimassani on aika läjä sellaisia biisejä jotka kolisee ihan tajuttomasti mutta kaikki muu tuotanto mitä orkesterilta on julkaistu, jättää kylmäksi. Vähintäänkin outoa jos syvenee ajatuksen äärellä. Esimerkiksi: miten voi olla että tanskalainen Kashmir on julkaissut (wikipedian mukaan) kahdeksan levyä, siis jotain 100 biisiä ja noin puolet levyistä kuunneltuani ei yksikään muu biisi kuin Aftermath kolahda? Oikeasti, orkesteri on kokolailla..öö..hyggeilevän tylsä;D
(hyggeilyä pitää harrastaa jotta se ei olisi tylsää, sivustakatsottuna on=)




Tuo biisi taas on aivan tajuttoman hieno. Yksinkertainen, hieman alakuloisen mollivoittinen, silti sisältäen toivon ja lohdutuksen fiiliksiä jotka avaavat miehen sydänmen ja paljastavat haavoittuvuuteni, suruni ja murheeni. Joita tuo biisi sitten hiilaa, ja hyväilee hempeästi, laittaa ne unille, pois mieltä vaivaamasta. Mieleellään haluan myös biisistä nimenomaan tuon Roskildessa kuvatun version. Tämän viimeisen vaateen voi kyllä helposti selittää sillä onhan orkesteri kotikaupungissaan ja voimansa tunnossa, kv-hitin tehneenä (nyt vähän heitän mutulla, sanotaan nyt että eu-hitti ainakin=) Vaan silti se isompi kysymys on edelleen että kuinka on mahdollista?


Kuultuani Golden Earringin Radar love, olin aivan täpinöissäni!! Tuumasin että nythän on niin hyvää perusrokkijytää että oksat pois. Satuin silloin kaukaisella kasarilla onnistumaan näkemään orkan keikan ja ei siitä jäänyt mieleen muuta kuin rumpusoolo, rumpali oli laittanut takin sisään sellaisia padejä joita lyödä kädellä ja tulee ennakkoon ohjelmoitu ääni, siis Tömps! ja Bang!!! ja Kolin!! joita se sitten paukutti, kolisutti ja tömpsytteli.




Niin ja tuo biisi...."No more speed, I'm almost there.....Radio plays forgotten songs..."  Todellakin täydellinen rock-veto progeilumausteilla. Vieläkään en edes tiedä niiden muita biisejä, koitin joku aika kuunnella mut ei ne vaan lähde. Vaan en välitä, minulla on se yksi timantti sydänmeen lukittuna, aina toistettavissa - Radalle!!
(lepis - aivan ehdoton on the road -biisi!)


Argentin stadionrockpläjäys Hold your head up oli iso hitti jonka bongasin samalta c-kasetilta kuin Radarinkin, se oli joku..öö.. metal collection tai jotain sinne päin (muistan et sen nimen ristiriita sisältöön huvitti, ainakin näiden kahden biisin kohdalta, nämähän on nippanappa hard rockia, metallia ei missään nimessä vai kuulostaako slayermetallicamegadethmaideniltä?)




Eräällä muuttoreissulla, Jyväskylästä Kemijärvelle, löysin muutettavan tavaroista Argentin kasetin jonka pummasin paluumatkelle kuultavaksi ja olin ihmeissäni - hittiä lukuunottamatta kaikki muu oli bluespohjaista perusrockia, sellaista pubiorkesterin menoa ja sit kesken kaiken hypätään stadionille hetkeksi. Jännää!
Poimin tämän tähän myös siitä syystä että laulaja Russ Ballard teki A:n jälkeen nipun hittejä, mm. Rainbow'lle - Since you've been gone ja KISSille - God gave rock'n'roll to you.



Tämä viimeinen eli Ram Jamin Black Betty on vielä vaiheessa jotta kuuluuko tähän kastiin sillä juuri äsken laitoin soimaan heidän ensimmäisen levynsä (kaksi studiolevyä julkaistu) ja kuulostaa ihan jees! tää mättö, seiskyt-luvun raskaammalla kädellä soitettua peruskamaa, ou jee!


Kokolailla hieno levynkansi, seiskyt-luvun taidetta-



Ja juuri huomasin että näistä neljästä kolme on seiskyt-lukulaisia, mun suosikkimusavuosikymmen, kasari ja kuuskyt jakaa kakkostilan, niiden jälkeen on ollut hiljaisempaa, paitsi että 2000 -luvun alussa oli sellainen Suomi-naiset näyttää kukoille mistä kana pissii ja kuinka niitä rock-biisejä tehdään!! ;DD
Es, Maija Vilkkumaan Kesä on mun päänsisäisellä listauksella paras suomihardrockbiisi mikä tehtiin 2000-2010. Kevyesti!!


"..eikä mitään tekemistä..."


Maija Vilkkumaa ei sitten kuulu jutun Yhden mielettömän -bändeihin vaan on yksi eniten arvostamiani ja fanittamiani muusikoita/musiikintekijöitä/laulajia. Maija on niin täydellinen rocksankari, joskin sieltä siivommasta päästä sikäli mikäli artistiuteen kuuluu rock-elämä lavan ulkopuolella, ei tarvitse minun listoilla. 

Enempi säälittää nää mötleycruet, kun orkesterin kuuluisimmat teot ovat ei-musiikillisia, luulisi olevan niillä kilometreillä  kasassa nippu loistavia, parempia ja klassisia biisejä ..paskat.. paras biisi on Smoking in the boys room ja se on cover (Brownville Station).  Okei, annan vähän periksi, Dr. Feelgood on ihan käypänen lätkän ventti=) No, ehkä tämän asian on tiedostanut myös orkka itse ja sellaistahan ei ego kestä joten ei muuta kuin pollea ränniin eli heroiiniä suoneen. Nyyh, kylläpä säälittää..no vittu oikeasti EI sillä se ainoa joka ei vetänyt kamaa, veti  viinaa kaksin käsin ja sitä lisää hakiessaan ratijuoppoili kolarin jossa kuoli Razzle, Hanoi Rocksin rumpali. Mitä ei kestänyt Hanoi Rocks, ja alkoi...arvatkaa?? ...vetää heroiiniä suoneen (siis älyttömiä määriä, olihan ne jo sitä vetäneet ihan alusta asti, se sen HRn hajoitti perimmiltään) Siis voi vittu mikä ironia!! (tarkennus - muut kuin Mikke alkoi överikäyttää, Monroe sekoili pirin ja joogan ym. kanssa, muut oli polleosastoa, kaikki, siihen muuten basisti Takamäki kypsyi ja erosi, siis Sam Yaffa ,ja lopeti pollen).


Alkaa mennä pahasti sivuun juttu joten lopetan. Musa on sellainen aihealue josta tiedän paljon joten ei ihme että luisuu helposti aiheesta. 

Rakastan musaa!!!


Sus'

3 kommenttia:

  1. Kiitos biiseistä - The Aftermath oli minusta hienoin! Laitoin sulle vastalinkin blogiini, ei se sun musiikkimakuun ole, mutta onpahan yksi historian hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättyisit mun musiikkimaun laajuudesta, en ole genrerajoitteinen, hyvä biisi on hyvä biisi genrestä riippumatta! Käynpä kurkkaamassa.. .

      Poista
  2. Tuon Aftermathin alussa minua häiritsi hirvesti se, että se muistuttaa Billy Joelin Piano Manin alkua, jotenkin. Sitten se biisi vedätti siinä puolen välin paikkeilla, mutta muuten ihan jees.

    Loput onkin tuttua kamaa ja aivan ehdottomasti Radar love on matkamusaa, mutta myös ehdottoman hyvä tanssibiisi keskiyön jameihin! Loitokas biisi kaiken kaikkiaan!

    Black Betty on muuten myös matkamusaa ja kertakaikkinen helmi!

    Argentin olin jo unohtanut ja tämä olikin mukava mielen virkistys!

    Mukava postaus!

    VastaaPoista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)