tiistai 2. maaliskuuta 2021

Pidä huolta, laulaa Pave ja nyt jos koskaan on sen aika!

 Luin jutun 70-vuotiaasta naisesta joka sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion dataliikenteen häiritsemisestä, soitteli hätäkeskukseen tarpeettomasti. Tai omasta mielestään hänellä oli suuri hätä ja tarve saada apua. Ei ollut ketään muuta kenelle soitaa kun loppui ruoka. Tai muuten vaan ahdisti koronakevään ihmisettmyys, teot tapahtuivat keväällä 2020.

En kiistä tuomiota, se meni ihan kohdalleen. Ei ole oikein että ihminen soittaa hätäkeskukseen 20 kertaa yhden päivän aikana, kuluttaen heidän aikaansa 55 minuuttia. Väärä numero, haittaa onnettomuus-  ja muiden-, oikeampien hätätilanteiden, joissa on kyseessä henki ja elämä, hoitamista. Ambulanssilla menee pk-seudulla keskimäärin 35 minuuttia päästä kohteeseen, siellä turha käynti ja niin edelleen. Ymmärrän.


Sitä en taas ymmärrä että tälläkin naisella on sukua joka on yksin jättänyt/itse kiukutellut itsensä sivuun, ja kukaan ei koodaa, edes koronakeväänä? Vai lieneekö aivan suvuton, muuten vain syrjääntynyt? Mene ja tiedä mutta ongelma on syvemmällä yhteiskunnassa ja lääke on kallis, sinun aikasi!!


Itsellä on kokolailla vaikea isä-suhde mutta en vaan voi jättää silloin tällöin soittamatta ja kysyä kuinka menee, oletko saanut koronapiikin? Oli tarjottu, höpötti veren puhtaudesta ja kiristin suhteiden totaalikatkolla jos ei ota piikkiä. Ottaa piikin. ;D Välittämistä se on tämäkin.


Pave Maijasen sanoin: -Pidä Huolta!


Lisään sen verran näin tiistaiaamuyöstä että aion tänään pitää huolta itsestäni. Sain tehtyä kauppoja joista jäi ns. budjetoimatonta, ylimääräistä rahaa tuhlattavaksi. Toki osa viksusti, tilasin mm. 5 pktia kitarankieliä, mun vaihtovälillä menee pari vuotta, en nimittäin enää katko niitä kuin ehkä yhden vuodessa. Hyvä keskiarvo. 

Lisäksi suunittelin uuden kaukosäätimen ostoa mutta se on onneksi halpa, postikuluineen alle kympin. Himoitsen toista sinistä kiveä, sen varmaan haen huomenna kun postissa käytävä. Hemmottelen itseäni vielä muutamalla hyvällä oluella ja ostan vähän herkkuja. Parhautta. Sus' rakastaa itseään!!


I-ha-haa!!, kommentoi Jolly Jumper, Lucky Luken hevoinen.


"Kuinka hän voi laulaa olevansa
 yksinäinen kun alla on 500kg
 hevosmaista älyä ja luonnetta?"



Ja koittakaa nyt herran tähden pysyä housuissanne vaikka kevättä rintaan puskeekin, koronan leviäminen on tällä hetkellä ihan holtitonta!!



Sus'



Itsestä ja muista!!


4 kommenttia:

  1. Ei leviä korona mun takia: kotipihalla pienin jäitä poluilta & yksikseni sauvistelin. Komeeta on kun aurinko paistaa ja ihanaa tämä kaivattu valo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mollikka alkaa jo lämmittää ja se valo kyllä herättää kuolleetkin;D

      Poista
  2. Nimenomaan järki käteen. Jos ei ymmärretä niin kovemmat sulut päälle. Ei haittaa ainakaan minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ihan äkytön leviäminen kun on pakko päästä hiihtolomalle.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)