torstai 20. toukokuuta 2021

Rokotettu vaan ne perk****n variantit!! (piiitkä postaus)




Koronaa miehessä, Corona mielessä!!
(sitruunaviipaleella, kiitos;)


 

Nyt olisi ensimmäinen piikki otettu, ihan pikkuisen voi huokaista vaan ei paljoa. Huolestuneena seurannut uutisotsikoita ja tuntuu että jopa molemmat piikit saaneetkin sairastuvat, ilmeisesti etelä-afrikkalaiseen tai intialaiseen varianttiin. Prkl!


Vaikka ensimmäinen rokoteannos antaa jo hyvän suojan vakavaa, sairaalassa hoidettavaa infektiota vastaan, suoja ei ole kuitenkaan täydellinen. Nieminen muistuttaakin, että rokotuksesta huolimatta täytyy edelleen huolehtia henkilökohtaisista tartunnan välttämistoimista eli hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, käsienpesusta, riittävästä turvaetäisyydestä muihin, kasvomaskin käytöstä ja siitä, että jää pienimmistäkin oireista kotiin sairastamaan ja hakeutuu koronavirustestiin.


 Edellinen tästä uutisesta napattu laina. Voi hitsin hitsi, sanoisi PPP:n hahmo sketsissä, itse totean jotta on se nyt vittu kun mokoma flunssan poikanen laittaa koko maapallon ihmiset polvilleen. Varianteja ilmaantuu nopeammin kuin ehtii sanoa laumasuoja. Ja siitä puheenollen, mikäs ihme nyt vaivaa  alle viisikymppisiä, yli neljänkymmenen olevia kun ei rokote kelpaa? Onko pelkoa, itsepäisyyttä, tyhmyyttä, välinpitämättömyyttä vai QAnon on saanut heidät vakuuttumaan siitä että rokote on vain savuverho ja sirutetaan nyt ihmiset? 


Piikille siitä, hus!


Jotkut ovat kuulema ihan oikeasti, aikuisten oikeasti!, ostaneet skannerin ja etsineet sitä sirua itsestään. Haloo Helsinki!!??!! ;O Mikä teitä oikein vaivaa, mihin on kadonnut logiikka, faktatiedot ja ihan tavan maalaisjärki?? No, skannerikauppiaat hieroo käsiään ja huutelee alustoilla lisää sotkua sotkuun!! Heh...on outoa, uskomuksia armon vuonna 2021, taikausko jos mikä, se se on varsinaninen primus motor tässä populistisessa paskapuheessa. Ja Jussi se vaan nieleksii telkussa sitä demoniaan alas, kyllä se joku päivä sieltäkurkusta nousee ja saadaan nähdä kuinka älykäs mies onkin vain oman, itseluoman harhan vallassa. rautaa rajalle!!



Tämä uutinen Uppo-Nalle näytelmän kohtauksesta jossa nalle saa rokotteen...ei helvetti, multa loppuu sanat ja ajatukset.

Kuinka saatanallisen tyhmiä me ajoittain olemmekaan, me ihmiset!!??!!


Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kunnallisvaalityöntekijä. Vapaaehtoiseksi mainosten jakajaksi ilmottauduin kaverille, eli Jukka Hämäläiselle, 126. Hän on ollut minun kunnallinen äänenkäyttäjäni, olen kolmessa viime vaalissa äänestänyt Jukkaa, hieno mies. Tunnetaan ysärin alusta kun minä olin Huoneteatterilla työntekijänä, roudaus- ja valomiehenä, Jussi Myllymäen ohjaamassa kappaleessa Mistä on pienet tytöt tehty. Jukka oli samaan aikaan Kansannäyttämön touhuissa,  näytteli nyt ainakin, luultavasti teki kaikkea mahdollista. Joka tapauksessa, pitkän uran, yli 20v, tehnyt Jyväskylän Liikenteellä bussinkuljettajana ja luotamusmiehenä. Nykyäänhän tuo heiluu hallituksessa eli kiipeää kohden eduskuntaa. Toivottavasti pääsee, on tolkun äijä joka ymmärtää asioita isommassa mittakaavassa, osaa tehdä niitä "lehmänkauppoja" jotta saa asioita läpi, on rehellisesti ihmisten asialla, ei aja omaa etuaan, ei ole kadottanut sitä tuntumaa millaista elämä oikeasti on. 


Huvittaa nuo Keskustan värit SDP:n miehellä, vaan
työvaatteet on työvaatteita, miehen sydän on paikallaan
ja palaa demokratian liekillä.

13.6. uurnille koko kansa, mielellään kehottavat kyllä ihmisiä mieluummin äänestämään ennakkoon, ymmärrettävästä syystä. Niin tai näin, Äänestä! Vaikuta! Valitse! Ja saat kitisemisoikeuden - jos ei äänestä niin ole oikeutta ruikuttaa kun ei itse käytä sitä valtaa joka on annettu, äänestäminen on oikeus ja  velvollisuus!!


Pakko vähän nostaa häntää - kahdeksan tekstiä joilla yli kaksisataa klikkausta!! Olen suosioni huipulla, toivottavasti. Jos tulisi vaikka nolla perään niin lähtisin pakoon eli lopettaisin. En tahdo olla järjettömän suosittu, julkkiksena olo on kauheinta mitä voin kuvitella. Ennen internettiä vielä olisi mennyt sekin vaan nykyään se paskanheito on ihan klikkauksen päässä, aivan älytöntä. Repisi mut palasiksi, luulen. Psyyke pitkin maantietä ja mies sekaisin kuin mehukattitonkka jossa kiljua! ;)


Kiitos hyvät ihmiset! Ja jos nyt joku alien tätä lukee niin
terve sullekin, mukaan vaan ja mölinää pyttyyn;D

Ves'värjäystä ja vähän paperinkin sekä muuta luovaa huttua:

                                  
Oikealla OksuHuuto!, vasempi vielä nimetön, saa ehdottaa?



Telttaillaan

Ja kun löytyy tällaisia esineitä (en kykene jättämään näitä, pakko roudaa kotiin ja vääntää jotain, kuiskivat että enkös vain olekin mielenkiintoisen näköinen, metallisia yleensä:


                           
Karbonosointiraattorin lisäkaasupaineistusjakosäätimen ohjauspyörästön laakerikuulattu hilavitkain-setti. Vain tähtien välit - liikennekäyttöön tarkoitetussa mallissa ZZ-THC 109/67xBurner -spaceship.


Tuo ei ole lopullinen, kunhan laitoin hyllyyn odottamaan inspiraatiota, "das Himmel" syntyi roskalavalla kun löysin ne neliöt, nämä ovat toistaiseksi ilmaisseet vain sen että tahtovat hengailla keskenään, eivät ole muodostaneet lopullista rakennekaaviotaan vielä. Mietteliäitä, pohtivia ja helvetin hitaita metalleja tällä kertaa. Vaan eipä ole ITE-taiteilijalla kiirus, eläkkeen hyviä puolia;)


Kun mutsi Kenwoodin osti... Muistan tämän perintökalun tulleen talouteemme seiskyt-luvun alussa. Silloin tehtii käyttöesineitä jotka kestävät, öljykriisin sivujuonne. Olisipa jatkunut vaan kapitalistille tuli hätä kun öljykriisi poistui mutta ihmiset olivat ostaneet kodinkoneet, stereot jne. jotka kestävät tolkuttomiin heidän näkökulmastaa. On ollut 1995 - 98 Tandbergin kasettisoitin/vahvistin/radio joka oli tehty samoihin aikoihin kuin Kenwood. Kestäviä, kapitalistin kauhistuksia!!! Nykyään laittavat jopa sellaisen osan joka pysäyttää esim kopiokoneen tietyn määrän jälkeen, joku juttu oli jossa se oli 20 000. Tuo luku tuli täyteen niin kone sanoi työehtosopimuksen irti. Kun poistaa sen osan niin kone jatkaa kunnes hajoaa oikeasti. Vittu mitä sikoja, joku raja pitää olla ahdeudella ja lyhytnäköisellä kuluttamisella, materiaalivaarat kun eivät ole rajattomat. Jo nyt alkaa olla rakennushiekasta uupelo, niin paljon tehty betonista infraa. Saharan hiekka ei käy, liian hienoksi jauhautunutta (käsi ylös kuka ajateli:  -No onhan saharat ja muut aavikot hiekkaa täynnänsä? ;D) Mutta siis, toimii ja hyvin, tämä perintökalleus:


Ron Woodin (Rollarit) siskonpoika, Ken suuntautui
vatkaimiin kitaran sijasta, ravistaa se sekin käpälää)

-Sähköt sain sähkövatkaimeen, sähköt vain en muuta tarvitsekaan. 
Loppuun asti vaivaan taikinaa, teen rähmäpullat, pitkot letteineen...
(eppu-mukaelma partiokaverin versiona;)


(Jopas innostuin kirjoittamaan, tauko tekee hyvää. Oli 17 päivän postaukset valmiina jonossa eli loma alkoi itseasiassa jo huhtikuun lopulla. Ja syys alkaa jo..ensi viikolla... . No ei ihan vielä mutta alan kirjoittamaan syksyä jossain välissä. Tää on kivaa;D)

Ihanaa kesää ja nauttikaa sateesta, ukkosesta, helteistä ja mitä nyt Suomen suloinen suvi eteemme heittää;D



Sus'



P.s. Vastaus esittämääni kysymykseen Missä olen (16.5. postaus) on Vapaudenkatu, ent Juomatehtaan, OSU, päädyssä on tuollainen siisti lamppu.


Kaunis instrumentaalibiisi - 
The Aristocrats - Ballad of Bonnie and Clyde

P.s.2 Måneskin eli Italian edustaja Euroviisuissa on hyvä orkka, olen inoillut olmea julkaistua levyä tässä. Tosi erilaisia biisejä, mielenkiintoinen bändi. Tuo viisuhitti on raskaammasta päästä, rokimmasta. Löytyy paljon sellaista pop-rock-iskelmää, ihan poppista, sit kaikenlaisia ylläreitä biiseissä, outoja kolinoita jos biisi sellaista kaipaa ja niin edelleen, suosittelen. Hassu nimi edelleen, lauloi italiaksi tai enkuksi (noin puolet biiseistä), Suomeksi kyllä toimii kuun valo, runollisempi Kuun Kajo vielä paremmin.


Måneskin - Chosen


9 kommenttia:

  1. Luin postauksen ja olo piristy kummasti. Kävin toissa päivänä piikillä. Minulla löytyy myös äitin vanha Braunin vatkain ja pelaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se on todistettu - sujen plokia kun lukee niin piristyy, sanoilani on siis stimuloiva vaikutus. Siistiä, kiitos;)

      Juu, tietyn aikakauden tuotteet kestää.

      Poista
  2. Mä sain rohkeusrokotteen toissapäivänä. Ja varmana kyllä jonkun sirun tai jonkun, käsi oli kipiä kaks päivää ja päätä särki puoli päivää. Mutta onpa kyllä peräkärryssä uudet renkaatkin - en oo mikään narukäsi, vaan nostin AM:n kanssa kärryn ensin toiselle kyljelle ja sitten toiselle.

    Ja kun täällä kerran kerran Elvistellään, niin meilläpä on Bamix, varmaan jostain -60 tai korkeintaan -70 luvulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, rokotettu on, muttei ripitetty - sehän mun piti sanoa.

      Poista
    2. No käjet on kipiät kun äkisti olet voimaillut. muistan kun kannettii olkkarin lipasto alavarastosta Sujenpesään toiseen kerokseen - jo vain oli vartin voimailusta käpälät kipeät vajaan viikon, huoh, pitää vähän yrittää nostaa rautaa. Että saisiedes vähän lihasta, minä kun olen nykyään pelkkää ajatusta. Mut se onkin sit aika korkealentoista, mitä? ;D

      Bamix kuulostaa tutulta, onko joku yleiskone? Ripitän sinut tässä ja nyt Tu abselvo, mene lampaani ei kun pöllöni, lennä siunatuin sulin, terveisin maallikkosaarnaaja Sus'. Amen.

      Poista
  3. Rokotettu ensim. krt mutta en ole muuttanut käyttäytymistä. Hus:sin yberlekuri aikoi pitää maskeja juhannukseen, kuulostaa kohtuulliselta näillä näkymin. Kaverilla on Sharp-taskulaskin 70-80-lukujen vaihteesta. Alkuperäinen patteri ja vielä toimii. On toki liki käyttämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patteriasia epäilen, eikös ne ala vuotamaan tai jotain? tai mistä sitä..

      Poista
  4. Possu sai rokotteen. Kuulemma silloin saa sirun, jossa alkaa 5g toimia. Possu ilostui, saa 5g:n ilmaseks! Huijausta! Ei tullu 5g:tä eikä ees magneetti pysyny kii rokotuskohdassa. Nii oli pakko hankkii 5g ihan itte rahalla. Ja pah! Ei tällä alueella toimi vielä 5g verkko. Ei rokotteessa, eikä kännykässä! Possua korpee, kun Possula on niin korpee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset (tuo ihanan epämäääinne ilmaisu) jossain ovat ostaneet scannereita ja tutkineet niillä itseään. Ei löydy siruja. Possun pitää muuttaa citiin, joskaan en suosittele, kyllä verkoton rauha voittaa verkollisen älämölön.

      Poista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)