perjantai 23. lokakuuta 2020

Kuumaa verta kylmään syksyyn (+'huets)

 Pelé on tehnyt uuden aluevaltauksen! Nyt tuo ainoa jalkapalloilija joka on voittanut kolme maailmanmestaruutta, on tekaissut sinkun!! Wuhuu!



Kuunnelkaa vanhaa miestä!

Biisi irvailee taikauskolla ja on toteutettu todella hienosti. Eikä ihmekään sillä mukana on Rodrico y Gabriela. Ai siis ketä? No, annoin tulla seuraavan biisin you tubesta ja johan lähti!!


Letterman-shöystä, Diablo Rojo

Biisin keskivaiheilla tulee osuus jossa kitaraa kätytetään rumpuna ja tuo on se taito jonka haluaisin omata täydellisesti. Käytän aika paljon noita koputuksia ja sormilla napautuksia kun soitan trubaduurikeikkoja ja parhaimmillaan se kuulostaa siltä että lavalla olisi enemmänkin populaa. Tuo nainen hallitsee asiansa aivan suvereenisti, mieletön veto, olen haltioitunut!!

Ja musaa kuunnellessa voi katsella viimeisimmät Sus'huetsit, punamustakeltainen ei voi olla onnistumatta=)


Muotisilmälasit tekee kenestä vain Staran!!


Näkökyky laajentui hieman liikaa!


Poliisikoira Usva estää terroriteon!!


Ihan kenen vaan suurmiehen muistomerkki!
(terveiset sille Kekkosmonumentin tekijälle, pyh!)

Plasma yllätti! 


Mustuva Sieluni, taistele!


Yhtenä päivänä ajattelin että... .


Sivuttaistason epäaksioomaparalleeliselvennys.


Pois tieltä, banaanit tulloo!!


-Öh, ja tää esittää...?
-Se on 3D -esitys sinusta.
-???????

Sus'

1 kommentti:

  1. Täytyy myöntää että tuo duo olimieluisa ylläri! Aivan loistavia!

    Tuli 12-vuotiaana geneettinen pakko opetella soittamaan=) Ensin rummut, basso, laulu ja kitara. Isän veljet ja isä tietty hirmu musikaalisia, siksi gen pakko=)

    Kiios kehuista, noilla väreillä ei voi mennä metsään;)

    VastaaPoista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)