lauantai 10. lokakuuta 2020

Saturday Classics 101020 Kivellä huudetaan:-Voi veljet!!

 Kas niin, pikkunokkelasti viittailin otsikossa Aleksis Kiven päivään jota tänään hartaasti vietetään Seitsemän veljestä toisessa kädessä ja Joku toinen sen kirjoittama kirja toisessa kädessä. Tähän suomalaiskansalliseen innostukseen on syytä soittaa tuleva klassikko ihan kotimaisen kielen välityksellä, ruåtsalaisen artistin esiintuominen voisi olla etikettivirhe joka saunan takana lunastetaan turpalöylyyn. Asiaan!


Paula Vesala joka artistinimellä Vesala on jo nyt kirjoittanut nipun biisejä joista tulee klassikoita tai jo ovat sellaisia (Lautturi, Rusketusraidat) PmmP:ssa ja sooloura on ollut voittoisa. Paula on päässyt toteuttamaan musiikillista visiotaan puhtaasti sillä opeteltuaan tuottamaan musiikkia, ei alalla ole enään mitään sellaista mitä ei osaisi tehdä eli voisi pyöräyttää levyn ihan itsekseen, Julius (poikansa) voisi soittaa ne rummut, niihin kun tarvitsee "tatsia" jos ei soita vakituisesti.


Vesala - Tequila

Vesalan tahtiin tequilaa tullaan nappailemaan tulevaisuudessakin jonkun navasta, päihtyäkseen tarvitsee kyllä lasin. Noin vinkkinä. Tai pullonsuusta.

Maailman yksi kaikkein kauneimmista rakkauslauluista on mielestäni tässä. Ajatus Sinuun minä jään on vain kertakaikkisen taydellinen metafora rakkaudelle, auh! Olen nyyh aivan nyyh fiiliksissä, päätän nyyhnyyh täältä tähän, nyyh...


Sinuun minä jään, ajan parkkiin, teen kodin,
 asumaan nurkkiis', sinuun, sinuun, sinuun!!

Hyvää Aleksis Kiven päivää, ei nyt sitten kivitellä niin ettei sunnuntaina kirkkoon mahdu...=)



Sus'



Tahdon! Kyllä! Menen naimisiin, 
olen orja, saanhan nuolla kenkäsi!!


9 kommenttia:

  1. Vesala on kyllä kova ammattilainen. Ja PMMP on jo muodostunut klassikoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, nainen on kyllä ymmärtänyt lahjakkuuden päälle opiskella hurjasti. Pakko nostaa hattua!!

      Poista
  2. Pidin enemmän tequilan nappailusta. Vesalalla on kuulas tyttömäinen ääni. Rusketusraidat oli sinä kesänä aivan valtava hitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loirin versio Rusketusraidoista on ihan hervoton. Vain elämäässä joku kausi... tsekkaa: https://www.youtube.com/watch?v=H9aJom6BB_M&ab_channel=WarnerMusicFinland

      Poista
  3. Taas tuli hyvä valinta! Ja nyt Tarjakin hyväksyi. 😊 Oltiinkin yhdessä Tampereella eKr-konsertissaan ja mun mielestäni Älä droppaa -laulun sanoitus menee samaan nerouden luokkaan kuin Juicen ja Göstan laulut. Oon kuullut pitkään tuon 'napaan' että 'nappaan tequilaa' ja ihmetellyt turhaan sitä töksähtelyä.

    VastaaPoista
  4. Napaan tekiilaa, kiilaa päähän ja napa märäks!! Jihuu!! Paula on jalustalla, elävistä sanoittajista heittämällä paras Mariskan jakaessa top ykkössijan=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on napaan! Ihmettelinkin vähän ääntämystä :)

      Poista
    2. Samoin Ajetaan kovaa, ei ajetaanko vaan... Napailua=)

      Poista
  5. Vesala on yleisesti ottaen hyvä, mutta tuo pikkutyttömäinen lauluttelu ei oikein iske kuten tuossa jälkimmäisessä esiintyjä tekee.

    VastaaPoista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)