sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Elämäni biisi -avoin haaste

 Jihuu!


Haastan kaikki Blogistanialaiset kertomaan elämänsä biisin! TV1llä pyörivä ohjelma on saanut huikean suosion ja onhan sen bändi (mm. Lenni-Kalle Taipale ja Marzi Nyman) hienoine solisteineen (Irina jne) jotain aivan ällistyttävää!! Siis siinä mielessä että on panostettu aika paljon, ei ole halpoja esiintyjiä kun on ammattilaisia. Ja bändi on nykytuotannoille aika hiton iso ja ed mainittujen starojen liksat tuskin nekään ihan kympeissä pyörii.


Tuo basisti on tuttu ainakin
viimeisestä kokoonpanosta.

No niin, siis itse asiaan. Valitse jokin biisi ja kerro miksi se on elämäsi biisi, helppoa kuin heinänteko=) Olen muutern tehnyt heinätöitä pentuna mummolassa, käsi ylös kuka ja?


Harkitsin pitkään minkä kolmikosta valitsen sillä 12-17 vuotiaalle Sujenpenikalle ei kelvannut ihan mikä tahansa huttu, olin nirso musan suhteen pienenä. Kunnes tajusin että musan suhteen ei kannata olla nurkkakuntainen, päin vastoin, korvat auki koko maailmaan=) Tuossa vaiheessa Led Zeppelin, Deep Purple ja Black Sabbath oli minulle se pyhä kolminaisuus. Valitsin lopulta biisin jossa on BSmäinen riffi, raskas ja runtaava, Purplemaista rentoa lentoa ja sitten loppusilauksena Led Zeppelinin maaginen kosketus ja kas, Dazed and Confused on elämäni biisi. Se on soinut päässäni erilaisissa tilanteissa ja olotiloissa useaan kertaan. Olen sitä luukuttanut muille ja varsinkin itselleni tuhansia kertoja. Toinen vaihtoehto olisi ollut Purplen Space Truckin' ja kolmas BSn Sweat leaf.


Top 1 laulajan huimaa äänityöskentylä, niin siistiä!


Itsehän tykkään kuunnella tästä live-versioita, sellainen kakskyt minsaa tätä ja sielu on puhdas;D


Köpiksestä äänitetty, oih! Täydellisyyttä!!
(alkuun tulee Communication Breakdownia pätkä)

Tuosta kun alussa yleisö tulee sisään ja jengi vaan istuu lattialle, ihan soittokamojen viereen, muistuu mieleeni yläasteen luokkikset. Eräissä nimittäin soitimme kaverin kanssa akustisena duona, Isä ja Poika -nimellä. Kuuluttelimme Pyhää henkeä vitsinä=) Mut siis, PA-laiteisto laukesi ja olimme hetken että appropoo, mites nyt...ja sain idean ja marssin juhlasalin keskusympyrään ja pyysin ihmisiä istumaan siihen ympärille. Soitettiin selät vastakkain ja saatiin homma toimimaan, muistan kun lallatettiin Uriah Heepin Lady in Blackia Vaajakosken yläasteelaisille: -Hän saapui keskiyöllä, näin viikatteenkin vyöllä, tuo nuori nainen ikuisuuden verho silmillään ja sit laalalalaaalalalalalalalal;D
Itse olin tuolloin jo merkonomikoulussa, mut siis jotain 18-19. Oikein mukava pikku soittomuistelo, noita on liuta. (Vähän sivuraiteelle meni mutta postaus sai hieman tunnetta;)

Ottakaa haaste vastaan ja kertokaa mikä Teidän Elämänne Biisi!



Sus'


P.s. Laittakaa linkki postaukseen tänne niin pidän listaa haasteeseen vastanneista, kiitos;)


Haasteeseen vastasi:

Repu

Riitta k

Uuna

Liplatus

Timo K

17 kommenttia:

  1. Tätä joutuu pohtimaan. Ei nimittäin ole sellaista kuin 'Elämäni biisi', siis sellaista joka nousisi yli muiden. Jonkin sortin top-kymppi saattaa olla ilman sijoitusjärjestystä samoin suosikki artisteja. Mutta että yksi biisi. Nyt pitäis kilauttaa kaverille, vois tietää paremmin. Tässä pitää mennä jonnekin kauas, tosi kauas, ehkä jopa lapsuuteen tai varhaisteineyteen tai.... en minä tiedä :o Tai että muistaisin mikä se kolahduksen hetki olisi. Palataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sieltä joku löytyy, kaiva kaiva! Laita useampi jos ei yx riitä=)

      Poista
  2. Kyllä on komea ääni ja käyttää sitä upeasti!

    Yön yli nukuttuani valitsin elämäni biisin, vaikka ei se ihan koko elämää ole kulkenut mukana, pitkään kuitenkin.
    Kiitos haasteesta, mielenkiintoista seurata, mitä biisejä sivullesi ilmestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta, toivottavasti tulee pitkä hittilista=)

      Poista
  3. Siellä on
    https://repukoin.blogspot.com/2020/10/elamani-biisi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Het lukemaan/kuulemaan=) hyvä Repu, saat aktiivisuuspisteen ensimmäisestä teksttistä!1 juihuu!!

      Poista
  4. En voi valita yhtä, mutta tässä yksi: https://digi-passions.blogspot.com/2020/10/elamani-biisi.html

    Vähän erilainen kuin sulla! Zeppeliniä kuunteli nuorin poikani!

    VastaaPoista
  5. Pitää katsoa, jos löytyy elämäni biisiä, vaikeahan tuo valinta on.
    Ai niin, huomasin, että Uuna on laittanut oman elämänsä biisinsä linkin nimeensä kommentissa, jonka on tähän jättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita biisejä, olisi ollut montakin mutta jos sitten vaikka intoutuisi ja heittäisi postaukset elämäni biisi kaksi ja kolme;D
      kiitos kun huomasit tuon Uuna-linkin, lisään listaan.

      Poista
  6. Nyt pitää pysähtyä oikein miettimään, ettei vain tarvisi laittaa arvontaa pystyäkseni valitsemaan. Olen niin eri ikäluokkaa, saatan järkyttää, heh...palajamma

    VastaaPoista
  7. Meni melkein arvonnaksi ... muistan, kun kuulin tämän ekan kerran ...aaah
    https://www.youtube.com/watch?v=cs4RG9u8IVU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihuna biisi!!! Tarkoitus olisi kyllä kertoa vähän taustaa itsensä biisin lisäksi, niin kuin missä ja milloin?

      Poista
  8. Joskus aikoinaan kuuntelin Zeppeliniä. Iän lisääntyessä tipahti pois kuuntelu listalta.
    Taidokkaita tiukkoja esiintyjiä he ovat, osaavta äänen käytön hyvin.

    Elämäni biisi etsitytti... tässäpä biisini:
    https://kuvallista-liplatusta.blogspot.com/2020/10/elamani-biisi-ja-syksyinen-kollaasi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. El condor pasa on lyyrisen kaunis sävellys, hyvä valinta;)

      Poista
  9. Illat niin vilahti tuos viikolla taas muis asiois, että meni nyt yhdistelmänä eli 'Elämäni lauantaibiisi': https://blog.kytta.net/2020/10/saturday-classic-elamani-biisi.html

    VastaaPoista

Jättäkää jonkinlainen merkki, ihan riittäisi Luin postauksen ja oli jees/paska/tylsä/valitse jokin adjektiivi tähän;)